perjantai 29. heinäkuuta 2011

Jälkikisat Raisio

Yeffillä (sekä myös itsellä) eilen jälkikisojen debyytti!
Tästä ei pajon huonommin voi mennä. Mutta tällaisen pohjanoteerauksen jälkeen on helppo lähteä uudestaan kisoihin, kun pohjalta pääsee vain ylöspäin ;-D

Iltakisat, mutta illalla oli vielä tolkuttoman kuuma. Luoksepäästävyys ja siru tarkastettiin kentällä ja Yeff bongasi kentältä tooooosi mielenkiitoisen paikan ja jouduin repimään sen väkisin pois siitä (samoin kävi kisassa olleelle toiselle urokselle). Meidän parista aloitimme seuraamisella ja ikävästi meille näytettiin aloituspaikaksi pari metriä sen hajupaikan takaa. Eli ei mitään kontaktia vaan Yeffin kuono venyi venymistään eteenpäin. Ja kun lähdimme seuraamaan niin Yeff jämähti siihen hajupaikkaan. Sain usealla lisäkäskyllä liikkeelle, mutta kuono pysyi maassa ja jätätti pahasti. Joten keskeytin tottikset siihen.

Lähdin kuitenkin jäljelle. Jälkimaastossa oli pari tuntia aikaisemmiin ollut tolkuton ukkossade, joten olosuhteet oli sen mukaiset. Ennen kuin pääsin janan aloituskohtaan olin jo nivusia myöten märkä ja saappaat täynnä vettä. Jäljen nosto sujui loistavasti :-) Sitä kun olin eniten epäillyt! Jälki oli meille sitten liian hankala, paikoitellen suurien vesilätäköiden alla ja reitillä hankalia vesitäytteisiä ojia ja jälki hävisi meiltä lopulta. Saldona oli vain yksi keppi.

Eipä esineruutukaan mennyt sen paremmin. Oikeastaan pistotyöskentely oli hienoa, mutta ei se paljon auta jos esineet eivät nouse...

Ei muuta kun kohti seuraavia kokeita :-D