sunnuntai 21. syyskuuta 2008

HAKU / Raisio 20.9.2008

PAHA2
282 (M 184, T 98)
HK2,1-tulos, luokkavoitto
Tuomari Kauko Mäkinen

Tällä kertaa säät suosi: mukavan viileää, mutta ei satanut. Pojukin vaikutti heti aamusta pirteältä ja leikkisältä. Kakkosluokassa oli vain kolme koiraa, joten olimme tottiskentällä samaan aikaan. Me aloitimme paikalla makuusta , joka sujui hyvin. Seuraavaksi odotusvuoro, jonka jälkeen päästiin tottikseen. Seuraaminen oli omasta mielestäni ekat kymmenen metriä hieman väljää, mutta parani sitten. Kaikki liikkeet onnistuivat, jopa hypytkin :-) vaikka pystyesteellä ponnisti tosi läheltä estettä. A-esteen kiipesi kauniisti oikealla tyylillä ylös ja alas.

Seuraavaksi oli esineet. Alue oli lievästi ylöspäin viettävää suht avointa metsää. Tuuli sopivasti oikeasta laidasta, joten aloitimme vasemmalta sivulta. Esineet nousivat helposti kahdella pistolla ja pisteet 30.

Henkilöetsintä oli mielenkiintoisessa, vaihtelevassa kallioisessa maastossa. Heikko tuuli keskilinjan suuntaisesti alueen alusta loppuun päin. Kovin montaa pistoa emme tehneet, oiskohan ollut 6 kpl. Kolme ensimmäistä olivat tyhjiä ja seuraavista löytyi aina äijä. Viimeiseltä pistolta ehdin jo huudella Pojua takaisin kun sitä ei näynyt vähään aikaan ja lopulta se tuli rulla suussa ilmaisten viimeisen maalimiehen. Tuomarin kommentteina oli, koiran ja ohjaajan suhde toimi hyvin, koiran nenätyöskentely on erittäin hyvää ja koira löytää maalimienen jo kaukaa. Pistot olivat hieman laajoja. Koira kuunteli suht hyvin ohjaajaa. Pisteet tippuivat lähinnä ilmaisujen ja näyttöjen takia. Kaksi ekaa ilmaisua olivat hitaita, toisella näytöllä pysähtyi matkalla jopa juomaan. Kolmas ilmaisu ja näyttö olivat hyvät. saatiin 154 pistettä. Näin oli koulari takataskussa :-)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Vielä täältäkin onnea hurjasti. Hienosti olet Tanja oirasi kouluttanut. Mitähän kaikkea Yeffiltä voidaankaan odottaa!!
t;-)jaanakin