keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Tokoilua

Joulu onnellisesti ohi ja joulun jälkeisen elämän aloitimme (ei niin yllättäen) hiihtämällä. Nyt on tosin lunta niin paljon jäällä, että koirat saavat enimmäkseen juosta vain vapaana kun hiihdän. Yeff saa olla välillä vetohommissakin. Olgan niveliä ja selkää olen säästellyt ja se saa jäädä soffalle nukkumaan kun muut ovat hiihtolenkillä.

Vähän ollaan sentään tokoiltukin. Käytiin jopa möllitokossa lämpimässä sisähallissa. Tuomarina Tuija Sere. Meni ihan mallikkaasti :-) Ykköstulos olisi tullut. Toivottavasti oikeissa kisoissa menee sitten yhtä hyvin. Saaduista pisteistä en tiedä kun Yeff ehti syödä sen lapun. Palkkasin kerran kesken kisan ja tietysti lopussa.
Paikallaan olo hyvä (aluksi oli vähän haistellut maata).
Seuraaminen loistava :-)
Liikkeestä maahan loistava :-)
Luoksetulo, vauhdikas, pysäytys hyvä, mutta meni sitten maahan, loppu hyvä.
Liikkeestä seisominen loistava :-)
Palkkaus patukkaleikkiä
Nouto hyvä, kapulaan tarttumista treenattava
Kaukkarit muuten loistava, mutta ekaan istumiseen kaksi käskyä
Estehyppy kolautti aika pahasti esteeseen, loppuosa hyvä
Ja lopuksi vielä patukkaleikkiä kehässä.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Hiihtoa

Hiihtokauden avaus!
Jäätä oli jo parikymmentä senttiä, mutta ihmisiä ei vielä ollut jäällä näkynyt. Täysin tyyni ja kuulas talvipäivä. Hienompaa ilmaa ei voisi olla.

Tänään uskalsin ekaa kertaa jäälle suksilla Yeffin ja Pojun kanssa. Meno oli haipakkaa! Hyvin Yeff muisti vetohommat viime talvesta. Poju juoksi vapaana ja Yeff sai vetää. Oli pojat aika tyytyväisen väsyneitä lenkin jälkeen. Täytyy ottaa lähipäivinä uusiksi :-)

tiistai 21. joulukuuta 2010

Paimennusreeniä

Tavoitteena oli haukkumatta paimentaminen ja tänään menikin hyvin :-)
Otin nollatoleranssin haukkumiseen ja kerran jouduin huomauttamaan siitä. Yeff näytti muistavan viime kerrasta, että piti olla hiljaa.

Lampaat olivat tänään nopsajalkaisempia kuin aikaisemmin, eivätkä tukeutuneet juuri ihmiseen, mikä toi vähän lisää haastetta. Otimme pätkän kiertoa ja maahanmenon, heti kun oli rauhallinen jatkoimme hommia. Yritimme myös vähän kuljetusta (ajoa), mutta oli vähän vaikeeta kun lampit menivät aina minunkin ohi. Joten keskityimme suuntiin ja maahanmenoon.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Paimenessa

Ei auttanut sitruunapanta siihen haukkuongelmaan paimentaessa. Taisi se panta tyhjentyä heti ekalla maahanmenolla.

Aloitimme sitten 0-toleranssilinjan haukkumiselle. Lyhyitä pätkiä kiertoa tai kuljetusta ja maahankäsky, jos haukkui, ajoin Yeffin heti kauemmas lampailta. Tähän mennessä tämä on toimivin taktiikka.

Toisella kierroksella takaapäin ajoa ja nyt Yeff pystyi jo paimentamaan hillitysti haukkumatta :-)

Anne ja Timo oli paimenessa Flaksin ja Ricon kanssa. Kiitos kuvista! Flaksia en ehtinyt nähdä hommissa, mutta Rico oli hieno! Toivottavasti löytää kodin jossa on mahdollisuus paimentaa. Sillä oli heti oikea asenne ja taipumus :-)


lauantai 11. joulukuuta 2010

Hakutreenit

Taas uusi hakurata :-) Ja paljon lunta! Mutta ei se lumi Yeffiä hidastanut.

Tarkoituksena oli ottaa suoria pistoja suorapalkalla. Otin 5 maalimiestä 50m syvvydessä. Suht suoraan ja täysillä Yeff paineli maalimiehille :-)

Maalimieskäyttäytymisessä on tapahtunut huimaa edistystä! Yeff menee itse nätisti maahan, josta se saa pari namia. Sen jälkeen mm heittää lelun. Yeff tuo lelun heti takaisin ja mm jatkaa jonkinlaista veto-heittoleikkiä. Tällä tyylillä Yeff ei enää tunge mm syliin ja nuole naamaa.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Tokoa ja paimennusta

Nyt kun kinokset vaan kasvavat, niin pääsimme Tuija Seren uuteen halliin treenaamaan tokoa. Hinkkasimme kaukkareita. Avo kaukkarit menee hienosti: liikkeen vaihdot nopeita, malttia riittää vähän ylipitkiinkin vaihtoväleihin ja takajalat pysyvät kuin liimattuina paikoillaan vaihdoissa :-)

Niin ne takajalat ja voi-kaukkarit... seisomisessa kun Yeff käyttää luonnostaan taas tekniikkana etujalat paikoillaan ja takajalat pompsahtavat taakse. Eli koko liikesarjassa tapahtuu edestakaisin seilaamista... Enpä vielä tiedä löytyykö niin paljon mielenkiintoa tokoon, että alan hioa tuota tekniikkaa täydelliseksi. Kaikki tuomarit eivät kumminkaan sakota sekatyylin käyttämisestä...mutta toisaalta asennonvaihdot sopivat hyvin treenattavaksi talven ajan olohuoneessa.

Muuten ollaan viikolla otettu vähän merkkiä ja lelunoutoja vasemmalle ja oikealle merkiltä. Sujuu vauhdikkaasti ja hyvin, joten ei olla jääty niitä sen enempää hinkkaamaan.
--------------------------------------------------------------------------------

Eilen kävästiin Somerolla paimenessa ja tavoitteena oli saada Yeff lopettamaan haukkumisen kun menee maate.

Homma sujui paremmin kuin viimeksi ja neuvoja tuli roppakaupalla. Testailimme erilaisia keinoja: mm räminätölkkiä ja vedenruiskutusta, mutta eipä Yeff niille pahemmin korvaansa lotkauttanut. Parhaiten toimi taktiikka, jossa otin puoli kierrosta kiertoa tai pätkän suoraan kuljetusta ja maahan käsky. Jos alkoi haukkua menin naaman eteen ja tiukasti kielsin (useimmiten hiljeni..ainakin hetkeksi, jolloin kehuin). Rauhoitin tilanteen ja Yeff pääsi jatkamaan hommia vasta kun makasi rauhallisesti ja odotti minulta käskyä. Nyt tuntuu ainakin siltä, että Yeffin päässä syttyi pieni lamppu, että töitä pääsee tekemään vain kun on rauhallinen.

Seuraavalla kerralla tarkoituksena on kokeilla sitruuna-haukunestopantaa, jos se vaikka tehoaisi.

Jos jättää huomioitta haukkumisen, niin itse paimennus vaikuttaa todella lupaavalta. Yeffiltä löytyy niin korkea motivaatio paimentaa ja työskentely on hyvin intensiivistä.

Oli myös mukava katsella Biitin ja Annen paimennusta. Biittikin osaa olla lampaiden kanssa niin nätisti :-)

lauantai 4. joulukuuta 2010

Aksaa

Huh-huh millainen aksatreeni...

Näin paljon ei ollakaan sinkoiltu pitkään aikaan... Pari kertaa Yeff veti nurin radalla, hyppi keinulle väärästä päästä, hyppi puomilta ja keinulta alas, ei katsonut ollenkaan mistä kohdin hyppäsi ja räjäytteli esteitä. Ylipäätään vain sinkoili pitkin rataa eikä malttanut keskittyä.

No saatiin sentään alkusinkoilun jälkeen pätkä ihan onnistunutta suoritusta. Ongelma taitaa olla siinä, että Yeff on nyt alkanut itse hakeutua esteille. Jos en ehdi ohjata ajoissa, niin se painaa sille esteelle johon se sattuu lukkiutumaan.

Myös jotain hyvää: kepit alkaa onnistua :-) Mentiin ilman ohjureita ja Yeff osasi mennä tosi pienellä käsiavulla! Jee! Tästä se lähtee! :-D

tiistai 30. marraskuuta 2010

Paimennusta

Käytiin parin kuukauden tauon jälkeen ahvenanmaalaisten ympäri pyörimässä. Sisämaneesi olikin mukavan lämmin paikka :-)

Ensimmäinen kierros sujui suhteellisen rauhallisesti (siis ollakseen Yeff). Yritettiin takaa kuljetusta ja maahanmenoa. Tavoitteena oli saada Yeff rauhalliseksi, niin että se ei haukkuisi. Sujui jotenkuten... ja lopuksi pari ympärikiertoa.

Välillä sain katsoa Bowwen esitystä ja upeasti se tyttö meni :-) Hienosti olette Jaana edistyneet! Aaltojaaaa!

Tokalle kierrokselle oli sitten Yeff kerännyt vähän virtaa autossa ja lampit oli vaihdettu uusiin vauhdikkaisiin versioihin. Yritettiin taas takaakuljetusta hihnassa ja heti kun annoin maahankäskyn niin alkoi se haukkuminen. Yeffiä sitten ottaa hattuun se makuuttaminen....Ja vauhtikin kasvoi tähän toiseen kierrokseen. Testasimme, että kävelin sik-sakkia lampaiden edessä ja Yeff seilasi hyvin lampien takana. Mutta kun kokeilimme maahan menoa niin alkoi taas se turhautumishaukku.

Positiivista oli kuitenkin, että Yeff kuuntelee hyvin maahankäskyä ja sillä on todella hyvä työskentelymotivaatio ja into paimennukseen.

Yritetään uudestaan ensi viikolla.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Lauantain hakutreenit ja muuta treeniä

Taas meille uudessa metsässä :-) Teemana oli suorat pistot eli sijoitimme piilonpaikat niin, että saimme mahdollisimman hyvät ja avoimet lähetyslinjat.
Otin vain 4 mm ja palkkaamiseen mukaan leikin. Palkkana mm syöttivät ensin pari nakkia kun Yeff makasi maassa, jonka jälkeen jatkoivat lelulla. Hyvin toimi :-)
Kolme pistoa olivat suoria. Yhden lähetin huolimattomasti vinoon, mutta Yeff korjasi itse piston suoraksi.

Alkuviikosta saimme tehtyä pari janaa ennen lumentuloa ja ne onnistuivat nyt hyvin. Yeff meni janaa suht rauhallisesti ja keskittyneesti. Nyt voidaa jättää jäljestys tyytyväisinä talvitauolle, kun saimme viimeisen jäljen ja viimeiset janat menemään loistavasti :-)

Tokopuolella alkaa tunnari vähän hahmottua, vaikka matkalla oli tulla harmaita hiuksia...Nyt meillä on ollut tapana piilottaa oma kapula lähelle kapulakasaa ja välillä Yeff keksi tyylin ensin 'räjäyttää' kasa ja sen jälkeen alkaa etsiä sitä oikeaa kapulaa ympäriinsä singonneiden kapuloiden seasta (sen oikean oman tuomisen Yeff on kyllä sisäistänyt, mutta tyyli on hieman kyseenalainen). Yritin hidastaa kapuloille menoa kylvämällä nameja kapuloiden eteen, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta...ne kapulat ovat niin paljon hauskemmat kuin namit.

Tottiksessa ollaan hiottu henkilöryhmää ja se hiominen alkaa nyt kantaa hedelmää :-) Lähes törkeän hieno :-D

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Ilmaisutreenit ja metsäjälki

Tähän mennessä ollaan hakumetsässä otettu vain suorapalkkaa ja ilmaisua olen treenannut kotona haukuttamalla. Lauantaina kokeilimme miten Yeff haukkuu vieraita ja paikkana hiekkakuoppa, missä oli suuria hiekka-, hake-, olki- kanto- ja risukasoja. Teimme jonkinsorttisen "miljöbanan" eli yksi mm oli kerrallaan piilossa ja kävelin radan Yeff liinassa kiinni. Kun Yeff sai hajun mm:stä päästin vain liinan. Haukusta palkkana lelu ja leikki. Yhteensä 9 mm:stä.

Ennen rataa haukutin sitä pari kertaa itse ja Milla haukutti kerran. Ekalla mm:llä meni vain pari sekuntia kun Yeff tajusi idean :-) Yeffillä ei kyllä muutenkaan ole ollut ongelmia haukkumisen kanssa, mielellään se komentelee muita haukkumalla...

Tämä treeni oli Yeffin mielestä super hauska :-D Nokka pystyssä, neliveto päällä ja liina kireänä se lähti aina etsimään uusia maalimiehiä. Yeff näyttää palkkautuvan tosi hyvin leikkimisestä maalimiehellä eikä tunge leikkiessä syliin tai nuolemaan. Täytyykin hakumetsässä vaintaa lihapullat leluihin.

Ainakin tämän treenit perusteella valitsen ilmaisutavaksi haukun.

------------------------------------------------------------------------------

Sunnuntaina vuorossa puolen kilometrin 1h vanha metsäjälki 7 kepillä. Enimmäkseen ollaan treenattu pellolla ja vain janoja ollaan otettu metsässä. Mutta hyvin näyttää se jälki kulkevan metsässäkin. Jäljellä en käyttänyt mitään nameja ja palkat tulivat kepeistä.

Jana pitäisi saada vähän rauhallisemmaksi, mutta treenaan sitä sitten erikseen...

Kaikki kepit nousivat, yhden ojanylityksen jälkeen hävisi jälki kerran, mutta Yeff löysi sen uudestaan. Vauhti on kyllä Yeffillä huomattavasti korkeampi metsässä kun pellolla ja välillä sain liinasta toppuutella.


Iltapäivän tokot:
Tunnari...se meidän murheenkryyni, mutta pakko se on yrittää saada kuntoon...
Ensin yhden kapulan piilotusta. Odotetusti käyttää hyvin nenäänsä, mutta mällää kapulaa tuodessaan.
Seuraavaksi iso kasa kapuloita ja oma n 20 cm niiden edessä. Yeff käy haistelemassa kasaa, mutta löytää sitten oman ja tuo sen (mälläten) minulle.
Sama jutta, mutta oma nyt lähempänä kasaa. Haistelee ja maistelee kasan kapuloita ja tuo sitten oman.
Ongelmana on juuri tuo mällääminen. Kaksi vuotta ollaan pidetty, nostettu ja kuljettu kapula suussa...Yksittäisessä rauhallisessa treenissä onnistutaan jo pitämään rauhallisesti, mutta kun siihen yhdistää juoksemisen kapulalle, niin sitten se menee pureskeluksi...Jotenkin pitäisi Yeff saada oikeaan rauhalliseen mielentilaan tuossa tunnarissa...vaikeeta kun kaikki tekeminen on sen mielestä niin hauskaa...

lauantai 6. marraskuuta 2010

Yeff Toko 6.11 Lieto

AVO2 156
Tuomari Tuija Sere

Paikallaan makaaminen 9
Seuraaminen taluttimetta 8,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä 7
Noutaminen 7
Kauko-ohjaus 5
Estehyppy 7
Kokonaisvaikutus 8

Tokokisat taas meidän aksahallissa, mutta tällä kertaa Yeff oli henkisesti virittynyt toko-mielentilaan :-) Joten ainakin ohjaajan kannalta oli ihan miellyttävä kisa, kun ei koko ajan joutunut keskittymään siihen, että Yeff pysyy kehässä eikä säntäile ympäriinsä. Tuija piti tuomarina omaa tiukkaa, mutta reilua linjaansa, joten kaikki pisteet mitä saatiin oli todella ansaittuja ;-)

Paikallaan olossa Yeff oli hieman levoton, kun viereiset koirat nousivat istumaan. Seuraaminen oli loistava, kontakti ja paikka pysyivät koko kaavion ajan. Pisteet tippuivat viimeisestä perusasennosta, joka jäi vinoksi.

Liikkeestä maahan on Yeffin bravuuri, eikä pettänyt tänäänkään :-)

Luoksetulo hieno! Ohjaaja jäi tyhmänä seisomaan merkkitörpön viereen eli Yeffin oli sivulle käskystä istuttava sen törpön päälle, mikä onnistui loistavasti :-D Eipä näytä pienet esteet haittaavan suoritusta.

Liikkestä seisominen: Stoppi oli hyvä, mutta kääntyi paikallaan kun kävelin ohi.

Nouto: Kapula tippui ennen luovutusta minun edessä, mutta Yeff nosti sen ilman lisäkäskyä ja luovutti sitten hyvin.

Kaukkarit: Alkoi haistella maata eikä noussut ekaan istumaannousuun (ekassa asennonvaihdossa saa kuulema antaa 3 käskyä, selvisi liikkeen jälkeen. Mutta tämän jälkeen kyllä muistan sen). Muut asennonvaihdot hyviä.

Estehyppy: annoin kaksi istu-käskyä.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Lauantain haku- ja jälkitreenit

Vihdoinkin oli vähän tuulta treeneissä :-)
Tyynen sään takia olemme tehneet viime aikoina vain hajumielikuvia. Mutta nyt tuuli ihan mukavasti vasemmalta ja päätin kokeilla valmiita mm 50m:ssä. Eka mm oli vasemmalla puolella ja piilolle asti oli avonaista maastoa, sinne Yeff upposikin sammaleet pöllyen. Otin valmiin myös oikealle, kun silläkin puolella oli helppoa maastoa ja toka mm löytyikin vauhdilla. Kolmastin löytyi vasemmalta helposti vaikka piilo olikin kallion alapuolella kivenkolossa, mistä ei saanut niin helposti hajua. Muta se neljäs mm oli hankala...sain lähettää ainakin neljä kertaa. Yeff upposi syvälle mutta kaarsi aina ennen piiloa väärälle hajuttomalle puolelle...Lähetin sitten lähempää mm:stä ja lopulta se löytyikin. Mutta teki mieli hakata omaa päätä puuhun, kun huomasin lähempää millaiseen maastoon olin yrittänyt kokematonta koiraa lähettää...vaikka reitti kauempaa näytti avonaiselta, niin lähempää se olikin upottavia suonsilmäkkeitä joiden päälle oli kaadettu ristiin rastiin vesakkoa. Positiivista oli, että Yeff etsi sinnikkäästi sekä tuli kutsusta takaisin. Viides eli viimeinen mm oli taas helpolla vasemmalla puolella ja löytyi hienosti :-)
Yeff sai myös kehuja nätistä mm käyttäytymisestä :-) Kyllä se sitkeys ja huolellisesti palkkaavat maalimiehet kannattaa. Pari nuolaisua Yeff taisi antaa, mutta muuten pysyi hienosti maassa.

Illalla tein vielä n 700 askeleen peltojäljen kultivoidulle pellolle. Eli raahasin saappaissa pari kiloa mutaa mukanani. Emme olleet aikaisemmin jäljestäneet tällaisella alustalla, mikä näkyi pienenä haparointina varsinkin kulmissa ja kaksi esinettä jäi ilmaisematta.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Yeffin sydän- ja silmätutkimus

Yeff käväisi tänään virallisessa sydänkuuntelussa sekä silmäpeilauksessa. Molemmista saatiin puhtaat paperit :-)
Ihmeen nätisti Yeff malttoi istua paikoillaan tutkimuksen ajan vaikka eläinlääkärin kasvot olivat sopivan pusutteluetäisyyden päässä.

lauantai 25. syyskuuta 2010

MH kuvaus Lempäälä 19.9

Yeff osallistui beauceron yhdistyksen järjestämään MH kuvaukseen ja suoritti sen häntä tötteröllä ja neliveto päällä. Kuvaajina Carina Timberg ja Marina Bast. Oli poika niin onnellinen kun paikalla oli paljon pusuteltavaa yleisöä. Yleisö kuuluu myös yhtenä osana itse MH kuvaukseen, joten asia oli hyväksyttävä, vaikka Yeff livistikin välillä moikkaamaan yleisöä. Varsinkin Jaana sai kunnolla osuutensa Yeffin hellyyden osoituksista :-) Hyvin oli koe saatu järjestettyä suhteellisen pienelle alueelle. Yeffin osalta ei paljon yllätyksiä tullut. Kuvista saan kiittää Sanna Uhlbäckiä.

KONTAKTI
1a Tervehtiminen: 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b Yhteistyö: 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
1c Käsittely: 3 Hyväksyy käsittelyn


LEIKKI 1
2a Leikkihalu: 4 Leikii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
2b Tarttuminen: 5 Tarttuu heti, nappaa esineen ilmasta
2c Puruote ja taisteluhalu: 3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja
tarttuu uudestaan


3a TAKAA-AJO 1/2: 5/5 Aloittaa heti kovalla vauhdilla juosten saaliin ohi,
voi kääntyä saaliille
3b TARTTUMINEN 1/2: 5/5 Tarttuu heti saaliiseen, pitää sitä suussaan vähintään 3 s


4 AKTIVITEETTITASO: 3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä
toimintoja

ETÄLEIKKI
5a Kiinostus: 3 Kiinnostunuut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5b Uhka/agressio: 1 Ei osoita uhkauselkeitä
5c Uteliaisuus: 5 Saapuu avustajan luo suoraan ilman apuja
5d Leikkihalu: 5 Tarttuu, vetää vastaan, ei irrota
5e Yhteistyö: 3 On kiinnostunut leikkivästä avustajasta

YLLÄTYS:
6a Pelko: 2 Kyykistyy ja pysähtyy
6b Puolustus/aggre:1 Ei osoita uhkauselkeitä
6c Uteliaisuus: 3 Menee haalarin luo, kun ohjaaja seisoo sen edessä
6d Jäljelle jäävä pelko:1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua
tai väistämistä
6e Jäljelle jäävä kiinnnostus: 3 Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaris väh.
kahdella ohituskerralla


ÄÄNIHERKKYYS
7a Pelko: 2 Kyykistyy ja pysähtyy
7b Uteliaisuus: 5 Menee räminän luo ilman apua
7c Jäljelle jäävä pelko: 1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua
tai väistämistä
7d Jäljelle jäävä kiinnnostus: 2 Pysähtyy,haistelee tai katselee
räminälaitetta yhdellä haistelukerralla

AAVEET
8a Puolustus/aggressio: 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauselkeitä
8b Tarkkaavaisuus: 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
8c Pelko: 1 On ohjaajan edessä tai sivulla
8d Uteliaisuus: 5 Menee katsomaan ilman apua
8e Kontaksyinotto aaveeseen: 4 Ottaa itse kontaktia avustajaan


LEIKKI 2
9a Leikkihalu: 3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee
9b Tarttuminen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhanpailla

10 AMPUMINEN: 2 Häiritsevyys lisääntyy leikin/passiivisuuden aikana,
sen jälkeen välinpitämätön

Kaunis poika kuuntelee vielä loppuarvostelut :-)
Tuomarin ensimmäinen lause oli: "Tämä koira todella rakastaa ihmisiä". No joo...se ei ainakaan jäänyt epäselväksi :-D

lauantai 11. syyskuuta 2010

Video IPO viikonlopulta

Yeffin kasvattaja Sanna filmasi Yeffin elämänsä ensimmäisiä IPO treenejä Skånessa 28-29.9 ja pätkä löytyy linkistä:
Yeffin IPO treenit

maanantai 6. syyskuuta 2010

Yeff Toko 4.9 Lieto

AVO3 101
Tuomari Ralf Björklund

Paikallaan makaaminen 7
Seuraaminen taluttimetta 7,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8
Luoksetulo 0
Seisominen seuraamisen yhteydessä 7
Noutaminen 7
Kauko-ohjaus 5
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 6

Sain alo-paikan vaihdettua avo-luokkaan, joten lähdin Yeffin kanssa kokeilemaan avo kisaa. Ehkä pitäisi jo uskoa, että koti aksa hallissa ei kannattaisi kisata tokoa...oltiin niin kierroksilla kun saavuttiin kisapaikalle. Ja liikkeetkin olivat hieman hakusessa...
Hauskin liike oli tällä kertaa luoksetulo, ainakin Yeffin ja yleisön mielestä (mutta ei sitä itsekään pystynyt pitämään naamaa peruslukemilla :-D). Luoksetulon upean pysäytyksen jälkeisellä "tänne"-käskyllä Yeff säntäsi ulos kehästä, hetken päästä säntäsi takaisin patukka suussa ja asiaan kuului tietysti kunniakierros patukkaa voitonriemuisesti viskellen. Tämä koira ainakin osaa pitää hauskaa kisakehässä :-D. Eipä mennyt kisa muutenkaan ihan nappiin, mutta ensi kerralla ;-)

Kenneltapaaminen ja IPO leiri Skånessa

Lähes koko Grand Lutin poppoo kokoontui viikonloppuna Sjöbossa lähinnä IPO:n merkeissä. Täysin noviisina lähdin Yeffin kanssa matkaan ja matkaseurana oli Mimma sekä Yeffin sisko Jopo.
Ei voi muuta sanoa, että mukavia koiria ja mukavia ihmisiä :-) Yeff nautti täysin rinnoin puruista ja omistajallakin oli hauskaa. Sannan ottamia kuvia viikonlopusta löytyy linkistä : IPO camp 2010

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Yeff Toko 25.8.2010 Masku

ALO1 168
Luokkavoitto
Tuomari Ralf Björklund

Luoksepäästävyys 10
Paikallaan makaaminen 9
Seuraaminen kytkettynä 8,5
Seuraaminen taluttimetta 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 7
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Estehyppy 7
Kokonaisvaikutus 9

Nyt tuli vihdoin se ykköstulos :-)
Olin jo pari tuntia ennen kisoja paikalla ja otin pari tottisliikettä, jotta Yeff vähän tasaantuisi ennen kisoja. Olin päättänyt keskittyä pelkästään liikkeiden välisiin osioihin ja siirtymisiin, ja ne sujuivatkin tällä kertaa hyvin. Liikkeenohjaaja järjesti meille pari ylimääräistäkin siirtymistä, kun ei oikein osannut päättää mistä liikkeet alkavat. Ohjaaja itse sössi seuraamiset, kun en kuunnellut liikkuria, vaan tein ajatuksissani vähän omat kuviot :-D
Luoksetulossa törmäsi ohjaajaan ja estehypyssä kolautti taas esteeseen. Esteitä täytyy alkaa nyt treenaamaan paremmin tai ainakin hyppynoutoa.
Ei nyt muuta kuin avo liikkeitä treenaamaan.

lauantai 14. elokuuta 2010

Elonäyttely 14.8.2010 Raisio

Avo-H
Tuomari Soile Bister

Arvostelu +30 asteen paahteessa:

"Hyväluustoinen ja rungoltaan hyvin kehittynyt, mutta hieman lyhyt uros. Hyvä pää ja ilme. Hieman lyhyt kaula, etuosa saisi olla paremmin kulmautunut, hyvät takakulmaukset. Kääntää takakäpäliään voimakkaasti ulospäin, turhan mustat värimerkit päässä ja rinnassa. Häntä nousee liikkeessä, liikkeiden tulisi olla maatavoittavammat ja tehokkaammat. Hyvä karva ja luonne."

Tokokoe 2.8 Lieto ja ristisidevammoja

ALO2 145,5
Tuomari Kari Kielo

Luoksepäästävyys 9
Paikallaan makaaminen 8
Seuraaminen kytkettynä 8,5
Seuraaminen taluttimetta 7,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 8,5
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0
Estehyppy 7
Kokonaisvaikutus 6

Nyt pysyi paikallaanmakuussa :-) Tosin jouduin antamaan kaksoiskäskyn sekä maahanmenoon että istumaannousuun, mutta tuomari huomasi ilmeisesti vain toisen kaksoiskäskyn.
Muuten keskittyminen oli Yeffilä aika heikkoa, mistä saatiin huono kokonaisvaikutus ja mikä vaikutti kaikkiin liikkeisiin.
--------------------------------------------------------------------------------

Olga polvet tekivät ihan oppikirjan mukaisen suorituksen... eli perjantaina rauhallisella metsälenkillä alkoi kävellä kolmella jalalla. Arvasin jo, että nyt meni toisesta polvesta ristiside ja niinhän se olikin :-(
Leikkausajan sain nopeasti seuraavalle tiistaille. Tämän toisen polven toipuminen sujuu huonommin kuin ensimmäisen. Leikkausta seuraavana päivänä jouduin antamaan Diapamia, että Olga suostui pissaamaan eikä Olga halunnut nousta jaloilleen kahta leikkausta seuraaana päivänä :-(. Syynä voi tietysti olla se, että toinen polvi ei ole vielä täysin kuntoutunut edellisestä leikkauksesta. Meni lähes viikko, ennen kuin Olga alkoi käyttämään edes vähän leikauttua jalkaa. Mutta onneksi haava näyttää parantuvan hyvin.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Käyttäytymiskoe Raisio 6.6

HYVÄKSYTTY :-)
Tuomari Vesa Laaksonen

Tottis ei mennyt ihan nappiin. Ohjaaja kun yritti varmistella liikkeitä liikaa kehoavuilla... Mokatessa oppii.

Aloitettiin seuraamisella. Seuraaminen oli ajoittain hyvää. Välillä kontakti petti ja annoin pari lisäkäskyä. Useimmat käännökset tiiviitä, yksi perusasento jäi tekemättä. Hihnassa seuraamisesa haisteli vähän ihmisiä henkilöryhmässä, mutta vapaana seuraamisessa henkilöryhmä meni hyvässä kontaktissa :-)

Liikkeestä istuminen jäi seisomiseksi ja annoin lisäkäskyn, mutta pysyi hyvin paikoillaan. Liikkeestä maahanmenossa meni toisella käskyllä maahan. Luoksetulo hyvä ja vauhdikas, istui vähän vinosti edessä, mutta perusasentoon siirtyminen loistava :-)

Paikallaan makuu loistava :-) Meni nopeasti maahan, pysyi siellä rauhallisesti ja tarkkaavaisesti, nousi käskystä nopeasti perusasentoon.

Kaupunkiosuus oli Plantagen parkkiksella. Yeff suoritti osuuden iloisesti, eikä välittänyt mitään häiriöistä tai muista koirista :-)

-----------------------------------------------------

BH:n jälkeen suuntasimme suoraan kupittaalle Lentsun tokotreeneihin. Otimme vähän palauttavaa lyhyitä seuraamispätkiä, jotta puuduttava BH kaavio unohtuisi. Seuraamisvirittelyä. Yeffillä patukka toimii parhaiten virittelyssä.

Kisapalkkausta. Palkka yhdessä ruutuun, joku lyhyt helppo liike, kisapalkkaus, siirtyminen ruudunlähetyskohtaan ja ruutu.

Kapulanpitoa. Spontaania ottamista, tuomista pari metriä ja palkka kun istuu pitäen sitä rauhallisesti. Paikalla ei väliä.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Korad Grand Lutin Yeff :-)

Viikonloppuna suuntasimme Ruotsin Sandvikeniin päin tekemään "korning" eli ruotsalaisten jalostustarkastus. Yeffin kasvattaja Sanna oli ystävällisesti järkännyt meille paikat Sandvikenista, joten säästyimme Skånen reissulta. Paikalla oli myös Yeffin pentueesta Ykai ja Jopo, sekä liuta Sinsline beusseja. Ikävää että ei ollut aikaa katsoa kaikkien koirien suorituksia. Korningiin kuuluu luonnetesti ja ulkomuoto arvostelu mittauksineen.

Yeff käyttäytyi aika odotusten mukaisesti, eli aika vauhdikkaasti, joskin tuomarien arvostelu oli paikoitellen mielestäni hieman outo....mutta senhän täytyy kaikissa arvostelulajeissa hyväksyä, että kyseessä on tuomarin näkemys ja mieltymys asiasta. Erikoismaininnan Yeff sain erinomaisesta ja hyvin hallitusta agressiosta ja hyvästä terävyydestä, sekä tietysti avoimuudesta ja sosiaalisuudesta :-)

Ensin testattiin suhtautumista ihmisiin ja käsittelyyn: Yeff kun näki ihmisjoukon niin pisti nelivedon päälle joukkoa kohti ja onnellisesti moikkaili ihmisiä. Testijohtaja tsekkasi hampaat, nosteli tassuja ja silitteli koiraa ympäriinsä (ja välillä sylki koirankarvoja suustaan). Yeffin mielestä tämä oli oiva pusuttelu ja painimishetki.
Seuraavaksi testattiin miten Yeff suhtautuu kun laumaan saapuu uusi vieras henkilö. Yeff pyöriskeli vähän selällään ja kun uusi henkilö oli tarpeeki lähellä nousi moikkaamaan sitä (ja tietysti se pakollinen pusu).
Sitten leikkimistä minun kanssa patukalla ja katsottiin tuoko Yeff patukan takaisin minulle jatkaakseen leikkiä kun heitän sen pienen matkan päähän. Yeff säntäsi patukan perään, teki yhden kunniakierroksen ja toi sen minulle (tosin siinä tulosprotokollassa lukee jotain ihan muuta....olivatkohan tuomarit nukahtaneet). Seuraavaksi testijohtaja teki saman jutun ja Yeff toi hänellekin patukan takaisin parin käsitaputuksen jälkeen (mutta tuomarit eivät nähneet tätäkään...).
Vuorossa patukkaan kiinnikäyminen 5 metristä ja leikkimistä testijohtajan kanssa. Yeff syöksyi koko suulla patukkaan kiinni ja alkoi kiskoa sitä(tässäkin kohtaa tuomarin näkemys asiasta hieman outo). Ote oli aika elävä ja vaihtui usein, mutta veti hyvin sitä taaksepäin. Sama juttu 40 metristä: tällä kertaa Yeff iski huti, mutta kääntyi nopeasti ja kävi patukkaan kiinni koko suullaan. Ote vaihtui usein, mutta veti sitä hyvin taaksepäin.

Seuraavaksi siirryttiin metsään pyydystämään viehettä. Samanlainen systeemi kuin MH testissä, mutta se tehtiin vain kerran. Yeff säntäsi vauhdilla liikkeelle, mutta tarttui vieheeseen hieman varovasti.
Sitten sama juttu, mutta viehe menikin putkeen. Yeff säntäsi perään, mutta ei huomannut putkea, vaan luuli "jäniksen" menneen putken takana olevaan metsikköön. Sinnikkäästi koitti etsiä sitä sieltä :-D

Pahviukko läpyskät, joista yksi lämästiin pystyyn kesken koetta. Koiran piti juosta niiden välistä piiloon menneen ohjaajan luokse. Yeffin mielestä ne olivat vähän outoja, mutta tuli vauhdikkaasti ukkoja väistellen luokseni.

Leikkiin kutsu. Pusikosta ilmestyi kaapuun puettu mies joka liikkui hassusti niiaillen leikkiin kutsuvasti. Paitsi Yeffin mielestä se oli jotain tosi epäilyttävää, eikä mitään leikkiin kutsua. Yeff hypähti hihnan pituudelta minun eteen seisomaan tukevasti neljällä jalalla, häntä ja pää pystyssä, ja alkoi haukkua äijää. Kun hahmo oli suht lähellä se kääntyi selin ja poisti kaavun. Vapautin Yeffin joka varovasti lähestyi hahmoa, mutta kun sai hajun ihmisestä ilahtui asiasta ja kävi moikkaamassa.

Haalarin veto, samanlainen kuin MH:ssa. Yeff hypähti taaksepäin, juostuaan kierroksen meni haistelemaan haalaria.

Räminä, kuten MH:ssa. Yeff hypähti vähän sivuun, mutta meni itse tutkimaan asiaa, sekä kävi moikkaamassa narunvetäjää ja tuomareita.

Kelkan veto, kuten suomen LT:ssä. Tämä oli Yeffin mielestä tosi outo juttu. Tätäkin Yeff haukkui paljon ja kun kelkka tuli lähelle hypähti minun taakseni haukkumaan. Päästin hihnan ja Yeff siirtyi kelkan sivulle (tuulen alle) haukkumaan sitä. Yeff tuli haustelemaan kelkkaa kun olin kävellyt itse kelkan luokse.

Lopuksi laukaukset: ensin seistiin vain paikoillaan. Sitten leikittiin. ensimmäisen laukauksen tullessa Yeff kääntyi hetkeksi ampujaa kohden, mutta sitten ei enää reagoinut laukausiin kummassakaan tilanteessa.

Pisteitä saimme 386 ja hyväksytty luonneosuus :-)

Ulkomuodossa katsottiin ensin liikkeet, joissa ei ollut huomautettavaa. Mittauksissa korkeudeksi tuli 66 cm, pituudeksi 71 cm, rintakehän korkeudeksi 30 cm.
Ulkomuodossa huomauttamista tuli lähinnä hännästä, joka oli liian korkealle asettunut ja kääntyi selän päälle.
Ulkomuodosta saatiin hyväksytty.

Ja kun lonkat ovat A ja kyynärät 0, niin Yeff saa tittelin "korad" :-)

Yeffin sisko Jopo veti tuomarit hyvin hiljaisiksi ja pisteitä Jopo sai huimat 546, joka on ruotsissa kaikkien aikojen korkein pistemäärä, minkä beussi on saanut. Samoin tuomarit sanoivat, että niin hyviä pisteitä he eivät ole koskaan aikaisemmin antaneet millekään koiralle. Hyvä Jopo ja Mimma! Ollaan hyvin ylpeitä upeasta siskosta!

Kiitos myös kivasta matkaseurasta!

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Vappuviikon puuhastelut

Maanantaina oli taas paimennuspäivä. Eka kierros oli pyöröaitauksessa. Ja maahankäsky oli vielä muistissa :-) Työskenteli rauhallisesti, mutta negatiivista oli että haukkui koko ajan :-( Ohjaajalta oli kumisaappaat jääneet kotiin ja keli oli vielä mutaisempi kuin viimeksi ja vielä kun pyllähdin mutaan istumaan, niin sekä koira että ohjaaja olivat yltäpäältä mudassa :-D
Omaa vuoroamme kun odottelimme niin Yeff malttoi odottaa maaten rauhallisesti, joten jotain edistystä oli tapahtunut.
Toisen kierroksen otimme aitauksen ulkopuolella (Marika alkoi ilmeisesti sääliä nilkkoja myöten mudassa kahlaavia ohjaajia). Jätin Yeffin maahan, menin lauman taakse ja kutsuin Yeffin ajamaan laumaa. Kun tuli liian lähelle käskin maahan ja sehän toimi :-) Tässä vaiheessa Yeff ilmeisesti huomasi, että nyt ollaan pellolla ja täällä on tilaa kiertää... Joten kytki kuulon pois ja lähti kiertämään laumaa. Pari kertaa sain ohjattua ja kuljetettua, mutta ens kerralla täytyy ottaa aitauksessa, että saadaan jotain ohjattavuutta tähän touhuun.

Tiistaina ja keskiviikkona ajoimme n 200 m jäljet lyhyeen nurmeen. Tiistaina kokeilin pidempää, parikymmentä askelta ilman makkaraa ja ilokseni Yeff ei kiihdyttänyt tyhjillä pätkillä :-)
Keskiviikkona otin kaksi keppiä jäljelle. Ajattelin ensin opettaa kepit erikseen, mutta kun samaan aikaan meillä on tunnarin opettaminen, niin pidin parempana opettaa kepit heti jäljellä. Eli alku normaali makkarajälki vaihtelevin makkara- ja tyhjä askelin. Ennen keppiä noin 10 tyhjää askelta, sanallinen kehu kun reagoi keppiin jota seuraa maahankäsky. Palkkana kitekattia. Lähti nätisti uudella käskyllä jatkamaan jälkeä. Toisella kepillä sama juttu.

Torstaina esineruudun kauden avaus! Talloin 50 m syvän ja n 20 m leveän kaistaleen ja takapäähän heittelin ruunsaat kymmenen esinettä. Yeffin mielestä esineen ovat niin makea juttu :-D Tärisee innosta kun odottaa lähetyskäskyä ja ampuu liikkeelle kuin tykin suusta! Suoraan eteen, esineen löytö ja samaa vauhtia takaisin! Ja paras palkka on kun saa luvan lähteä etsimään uutta esinettä. Taisimme hakea 7-8 esinettä samalla innolla ja lopuksi vielä vinkupossupalkka. Lopuksi lähdin kävelemään molempien poikien kanssa alueelle, jolloin palkkasin lihapullalla kun ne toivat loput esineet.
Iltapäivällä koulutuskentällä ensin Yeff paikallaanmakuussa ja Pojulla otin PK kaaviota. Yeff nousi hyppynoudon kohdalla, mutta käskystä meni uudestaan maahan.
Yeffin kanssa PK liikkeet menivät hyvin. Teimme koko seuraamiskaavion, meni hyvin. Kaikki jäävät liikkeet eli liikkeestä istuminen, liikkeestä maahanmeno ja liikkestä seisominen. Nämäkin ok. Luoksetulo, törmäsi kun oli niin liukas nurmi. Estehyppy n 70 cm este, ok. A-este patukalla, tekniikka hyvä. Eteenmeno pallolle - loistava!
Yeffin kanssa on sitten niin hauska treenata kun sitä moottoria ja motivaatiota löytyy :-)

Perjantaina tokotreenit: noutoa
Tasamaan nouto vieraalla metallikapulalla.
Hyppynouto
Merkki (juoksi vauhdilla parikymmentä metriä merkin ohi hakemaan Visslan pallon :-D...Uudestaan merkki biletyksellä ja vielä ilman biletystä, nyt meni hyvin :-)
Merkiltä ohjattu nouto vasemmalle.
Kisapalkkaus
Ruutu merkiltä, pientä hapuilua, ennen kuin hahmotti missä ruutu on.
Ryhmässä istuminen, palkkasin välillä.
Paikallanmakuu. Aluksi ei meinaa laskea sitä päätä maahan, mutta kun sen sinne saa, niin sitten se pysyy maassa suht hyvin. Pari kertaa jouduin muistuttamaan päästä. Mutta runsaat 2 min maattiin kuitenkin suht hyvin :-)

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Tokoa

Treenit Kupittaalla.

Kisapalkkatreeni: Yeff alkaa näköjään hyppiä, jos kosken siihen. Parempi astua taaksepäin ja kehua iloisesti käsiä nostellen :-) (kuulostaa vähän hullulta touhulta, mutta ei väliä kunhan toimii...)

Treenasimme liikkeiden väliä. Tätä Poju olisi aikoinaan tarvinnut. Sääli, että en silloin tajunnut treenata.
Käskytyksellä. Perusasento, "Kiitos", kisapalkkaus, siirtyminen uuteen lähtöpaikkaan, perusasento (ilman sivulle-käskyä), palkka. Yksinkertaista vai mitä? Ei todellakaan, kukaan ryhmässä ei selvinnyt puhtain paperein... aika monen toiston jälkeen sain toimimaan. Täytyy vaan olla tarkkana mihin päin peruutan kisapalkkauksessa, että Yeff pysyy vasemmalla puolella siirtymisessä.

Kaukkareita: Yeff haluaa nyt laittaa pään alas kaukkareissa, kun ollaan tehotreenattu sitä paikallaanolossa. Nopealla nakinmeitolla heti maahan-käskyn jälkeen pysyy pää ylhäällä :-)

Paikallaanolo. Otin lähietäisyydellä. Alussa jouduin pari kertaa muistuttamaan siitä päästä. Mutta meni suht hyvin :-)

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Paimenessa

Jatkettiin paimennuslinjalla ulkona. Tällä kertaa oltiin aitauksen sisällä, mikä tuntui vähän hallitummalta toiminnalta.
Otimme heti alusta tiukan linjan hallinnan tai lähemmin maahanmenon suhteen. Kun käsky annettiin sitä oli toteltava ja ellei heti toteltu uusintakäskyä tehosti kepin pamautus maahan kuonon edessä. Maahanmenot alkoivatkin toimia ihan hyvin ekalla komennolla :-)
Kuljetukset alkoivat sujua rauhallisesti ja aloimme opettamaan kiertämistä käskystä vasemmalle ja oikealle. Tämähän alkoi jo mielestäni sujua :-) Ainoa ongelma oli, että Yeff turhautui useimmiten maatessaan ja alkoi haukkua. Mutta tänään keskityimme hallittavuuteen ja maahanmenoon, haukkumiseen otamme ensi kerralla.

Mukana oli myös Jaana ja vauhdikas Bowwe. Bowwellakin otettiin tiukka linja maahanmenon suhteen ja se alkoi sujua tosi hienosti. Hyvä Bowwe! Sonjalla oli Ugo ja Esko paimentamassa. Eskosta kuoriutui heti ekalla kerralla hieno paimen :-) Ugokin meni nätisti, mutta pentumaiseen tapaan keskittymiskyky välillä oli kovilla.






tiistai 13. huhtikuuta 2010

Paimennusta ja hetsausta

Tänään oli ekaa kertaa paimennusta ulkona. Suuri sänkipelto eikä aitoja missään. Lampaiden määrääkin oli kasvatettu runsaaseen kymmeneen. Pikkasen sydäntä kylmäsi, että mitenhän tässä nyt käy. Marika käski vaan kytkemään Yeff irti laittamaan maahan, minun menemään lampaiden taakse ja kutsumaan Yeff keräämään lauma kasaan. Mutta menikin yllättävän hyvin. Oikeastaan oli helpompaa ulkona, kun Yeffillä oli tarpeeksi tilaa kiertää lampaita. Aluksi meni taas kiertämiseksi, mutta pari kertaa sain seilaamaan edestakaisin lauman takana. Mutta kuulo oli hukassa, eikä maahanmenot onnistuneet. Pari kuljetuksen tapaistakin saatiin aikaiseksi ja lopuksi kun Yeff oli tarpeeksi väsynyt se meni jopa käskystä maahan :-) Pari ylimääräistä sydämentykytystäkin tuli, kun yksi lammas lähti pari kertaa omille teilleen ja Yeff syöksähti heti sukkana perään. Yeff kävikin hakemassa sen takaisin laumaan.

Jäimme pellolle katselemaan muiden paimennusta ja sekin oli Yeffille haastavaa tekemistä kun välillä lammaslauma ja välillä bortsu suhahti ohi.

Toisella paimennuskierroksella yritin itse ottaa rauhallisemmin, enkä käskenyt Yeffiä maahan kuin ainoastaan silloin, kun se oli jotenkin kuulolla (vaihtelevin tuloksin). Tuota etä maahanmenoa täytyy tosiaan treenata kotona. Pari kuljetusta saimme siinä kiertämisen välissä tehtyä. Sekä ohjaaja että koira olivat yltä päältä mudassa paimennuksen jälkeen, mutta hauskaa oli :-) Yeff oli paimennnuksen jälkeen ihan loppu. Taitaa olla psyykkkisesti hyvin väsyttävää puuhaa.


Illalla oli vielä tokotreenit Kupittaalla ja teemana hetsaus.
Opettelimme tavan, jolla voimme nostattaa koiraa kesken kisojen jos on tarvetta.
- hetsaus eteen lelulle
- hetsaus taakse lelulle
- hetsaus merkille
- hetsaus merkiltä alustalle
Kotitehtävänä saimme sanan tai eleen yhdistämisen hetsaukseen.

Paikallaanoloon päätimme Lentsun kanssa kokeilla Yeffillä pään alhaalla pitoa. Houkuttelimme namilla pään alas ja palkka. Tähän taitaa naksu sopia hyvin, joten jatkan kotona naksulla.

Lopuksi paikallaanolo (Yeffillä vielä normaali). Otin aika lyhyeltä matkalta. Naapuri koira lähti, mutta Yeff pysyi paikoillaan :-)

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Yeffin hakutreenit

Poju jää nyt ansaitulle eläkkeelle ja unohdamme ne suunnitelmissa olleet etsintäkisat.

Tällä kertaa metsään pääsi siis Yeff. Pari kertaa olemme sillä viime vuonna ottaneet hajuhakuja eli aika nollasta lähdemme nyt treenaamaan hakua. Ajatuksena oli nytkin ottaa neljä hajuhakua ja kaikki mm:t noin 50 m syvyydessä (yksi kerrallaan). Näytti tosiaan siltä, että Yeffillä oli jonkinlainen mustikuva mitä oltiin tekemässä. Maalimiehet olivat aika hyvin piilossa ja kävelin Yeffin kanssa hihnassa hakemassa hajun maalimiehestä(tai kaksi ekaa hajuhakua Yeff halusi vetää mm:lle kuin veturi). Keskilinjalle kävely onnistui vähän siistimmin. Yeff malttoi hyvin odottaa lähetyskäskyä ja singahti kuin tykinsuusta mm:lle. Maahankäsky ja namipalkka. Huomasin, että minun täytyy lähestyä Yeffiä aika rauhallisesti, muutoin se singahtaa ylös pusuttelemaan mm:ää.
Intoa, vauhtia ja motivaatiota ainakin riittää :-) Hallittavuus on sitten toinen asia...pari kertaa meinasi lähteä itsenäisesti jatkamaan hommia, mutta tuli kutsusta takaisin.
Kiitos treenikavereille, kun kestitte Yeffin pusuttelut!

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Paimennusta

Yeff pääsi Somerolla tutustumaan ahvenanmaalaisiin villakääröihin. Mielenkiintoinen yhdistelmä kaksi täysin noviisia (eli minä ja Yeff) paimennuksessa. Paikalla oli myös beussit Reiska ja aina niin iloinen Bowwe.
Ensin Yeff oli niin polleaa poikaa, mutta yksi kepinnäpäytys riitti sanomaan Yeffille, että lampaita ei sovi liikaa ahdistella. Kierteli siinä hetken laitoja pitkin eikä ollut lampaita huomaavinaankaan. Sitten uteliaisuus voitti ja lähdettiin kiertämään lampaita. Ja sitten kierrettiin ja kierrettiin...ja minä hyrränä keskellä.

Uusintakierroksella sain jo pysäytettyä ympärijuoksun ja sain Yeffin seilaamaan edestakaisin lauman takana. Pari ihan hyvää kuljetustakin saatiin aikaiseksi ja itse onnistuin kipittämään aikamoista vauhtia takaperin :-D Yeffkin rauhoituttuaan toimi ihan hyvin. Tästä on hyvä jatkaa!

Mukavaa oli myös katsella muiden koirien paimennusta. Reiska ainakin näytti nauttivan olostaan ja viihdytti hyvin yleisöä :-) Ja vauhdikas Bowwe taisi saada< Jaanallekin hien pintaan. Hyvä Jaana! Yleisö ja Bowwe ainakin viihtyivät, toivottavasti ohjaajallakin oli yhtä hauskaa ;-D

Kuvat Eija Haarala. Kiitos kuvista Eija!





sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Laatikkoleikkiä

Pojun kanssa treenasimme piiloja. Eli hiekkakentälle olimme asettaneet 7 erilaista iglua tai laatikkoa ja yhdessä aina mm.
Eipä mennyt ihan putkeen... Ajattelin olla varovainen ja ottaa irtorullilla, että Poju ei vain valeilmaisisi. Joten nostin rullan ylös...mutta en tietenkään tarpeeksi ylös. Joten piilolla Poju onnistui ottamaan kiintorullan suuhunsa, sotkeutui maastoverkkoon, huomasi irtorullan, koitti sylkeä kiintorullan suustaan, mikä ei onnistunut. Lopulta toi kiintorullan ja näytölle.
Tästä viisastuneena jatkoin kiintorullalla, mutta nyt Poju otti rullan suuhunsa ekan tyhjän piilon kohdalla. Kolmas lähetys onneksi onnistui :-) Ja Poju tarkisti ohi juostessaan tyhjät piilot ja ilmaisi hyvin oikean. Toi rullan loppuun asti :-) Näyttö hyvä :-)
Kaikilla näytti laatikkoleikki olevan vähän ruosteessa, joten eiköhän oteta uusiksi :-D

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Treeniä

Tänään jatkettiin Pojulla EK linjalla eli tarkkuusetsintää. Esine muovinen filmirullan korkki. En tiedä saako käyttää sekä käsimerkkiä ja suullista käskyä, mutta käsimerkillä Poju tajuaa jäädä heti lähialueelle etsimään. Kerran lähti alueelta ulos, mutta palasi heti takaisin. Etsintä oli iloista ja intensiivistä :-) Ja löytyi se esine pienen etsinnän jälkeen.

Yeffillä tunnaria. Ensin kapula 10 m päärän piiloon nurmikkoon, meni hyvin. Tai pelaa kyllä vähän kapulalla, mutta en nyt puutu siihen kun tarkoitus on opettaa sille nenän käyttö ja oikean kapulan tuonti. Seuraavaksi laudalla: Yeff haisteli heinikkoa laudan ympärillä, kun sai yllättäen hajun oikeasta kapulasta laudalla ja nappasi kapulan. Vaihdoin vähän laudan paikkaa ja sama uudestaan. Nyt Yeff juoksi heti laudalle ja haisteli sen yli ja nappasi oikean kapulan :-) Tämä alkaa vaikuttaa jo vaarallisen hyvältä...täytyy huomenna kokeilla uudestaan oliko vain sattumaa vai onko Yeff ymmärtänyt jujun.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Eka jälki

Pojun jälkikauden avaus!
Eilen löytyi lumeton metsänreuna ja talloin sinne Pojulle baby-jäljen :-) eli aika lyhyttä askelväliä noin 50 m jälki ilman yhdellä loivalla kulmalla. Ja makkaraa lähes joka askeleella. Makkaraa kun kylvää tarpeeksi tiuhaan pysyy ilmavainuisen koirankin nokka alhaalla :-) Meni aloitukseksi super hyvin, jopa alkukin löytyi hyvin.

Tänään Yeffillä ensin aksa- ja heti perään tokotreenit. Aksa menisi ihan hyvin ellen itse koko ajan sössisi ja unohtaisi rataa tai ohjausta tai käskyjä...No Yeff on ainakin kontaktiestehullu. Aina kun silmä välttää suhahtaa A:lle, puomille tai keinulle. Ja keinu näyttää menevän yhtä helposti kummastakin päästä...

Päälle vielä tokoa. Ensin paikallaanmakua liinassa apuohjaajalla ja naapuriksi rauhallinen seniori. Vähän Yeff vilkuili naapuria ja apuohjaajaa, mutta malttoi pysyä paikoillaan. Lämmin kiitos avustajille :-)

Sitten vähän vauhdikasta ruutua kontaktialustalle, seis-käsky ja palkka minulta. Käännökset ovat nyt nopeita seis-käskyllä, mutta seuraavaksi täytyy miettiä miten saada pysymään ruudussa. Kokeilimme lyhyeltä matkalta alustalle ja palkkausta ruutuun. Näin näytti toimivan :-)

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Lentsun tokot Kupittaalla

Teemana ruutu

Yeffillä kosketusalusta keskelle ruutua, lähetys, seis-käsky alustalle ja palkka minulta (näin saimme nopeat pysähdykset ja kääntymiset seis-käskyllä). Tämä toimi Yeffillä loistavasti.

Sitten vauhtiruutua, muut koirat seurasivat sivulla häiriönä rivissä. Lelu vähän ruudun takana. Yeffillä tosi vauhdikas ruutu :-)

Idaria: seisomaan pysähtymisessä Yef vähän askeltaa :-( Täytyy ottaa nyt suorapalkaa siinä. Liikkeestä istumista ei olla paljoa treenattu, joten siinä autoin hidastamalla ja palkkasin heti kun oli istuutunut. Maahanmeno hieno :-)

Puhetta oli paljon myös palkkaamisesta, palkkaamattomuudesta ja sellaisesta palkasta jota voi käyttää kehässä. Kotiläksynä saimme kehäpalkkauksen opettelua eli nostatamme koiraa liikkeiden välissä (ilman nameja tai lelua).

Yeff TOKO 27.3 Lieto

ALO2 153
Tuomari Ilkka Sten

Luoksepäästävyys 10
Paikallaan makaaminen 0
Seuraaminen kytkettynä 9
Seuraaminen taluttimetta 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
Estehyppy 7
Kokonaisvaikutus 9

Koska olin kerran ilmoittautunut kisoihin, niin päätin sinne mennä vaikka paikallaanmakuu ei ollut kunnossa. Tosin päätin myös ennen kisoja keskeyttää paikallamakuun ja ilmoitin tuomarille, että palaan heti takaisin koiran luo paikallaanmakuussa ja Stenin mielestä se oli ok.

Luoksepäästävyys meni hienosti :-) Yeff pysyi istumassa eikä pomppinut tuomarin päälle.

Paikalla makuu: Yeff meni toisella käskyllä maahan. Kävelin kentän toiseen päähän, käännyin ja lähdin heti takaisin Yeffin luo. Yeff nousikin tässä vaiheessa seisomaan ja jäi katselemaan minua. Kytkin koiran kiinni ja jäimme seisomaan riviin. Vieressä makaava russeli päätti nyt tulla moikkaamaan meitä ja nappasin sen kaulapannasta kiinni kun näyttivät alkavan leikkiä siinä. Eipä mitään hässäkkää päässyt syntymään :-)

Yksittäisliikkeet
Meitä edellä oleva koira kusi kehään (se samainen iloinen russeli, joka meitä jo aikaisemmin moikkasi ;-) ), joten seuraamiskaaviota muutettiin lähemmäs yleisöä. Tämä olikin Yeffille vaikeaa ja jouduin lisäkäskyttämään Yeffiä, että se ei olisi lähtenyt moikkaamaan yleisöä. Taluttimetta seuraamisessa jäi myös viimeinen perusasento tekemättä.
Maahanmeno liikkeestä, luoksetulo ja pysähtyminen seisomaan liikkeestä olivat Yeffimäisen nopeita ja upeita :-)
Estehypyssä yleisö alkoi taputtaa viereisen kehän evl koiralle juuri kun annoin hyppy-käskyn. Yeffillä taisi mennä plasmat vähän sekaisin kun se lähti hyppäämään suoraan minun sivulta, seurauksena törmäsi esteeseen ja tipahti kyljelleen esteen toiselle puolelle. Yeff kömpi siitä jaloilleen ja liikken loppuosa meni suunnitelmien mukaan. Kokeilimme heti perään uutta hyppyä ja se meni loistavasti.
Kokonaisvaikutelmasta saimme ysin, koska Yeff haukkui ennen luoksetuloliikettä.

Kisoista jäi hyvä maku ja kunhan saamme paikallaanmakuun kuntoon niin oksat pois :-D

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Tikkien poisto

Tänään otettiin Olgalta tikit pois polvesta. Ell oli tosi tyytyväinen miltä polvi näytti :-) Samoin siihen miten hyvin Olga on alkanut käyttää jalkaansa. Saatiin lupa tehdä vähän pidempiä, n 10 min rauhallisia kävelylenkkejä hihnassa tasaisella maalla. Mutta jos alkaa oireilla polvea, on liikuntaa vähennettävä.


Yeffi kävi tiistaina lyhyellä, mutta sitäkin tehokkaammalla paikallaanmakuutreeneissä Helsingissä, missä häiriönä toimi juuri juoksuaan aloittava Bowwe. Sujui tosi hyvin :-) Palkitsin aina kun Yeff otti kontaktia minuun ja lopuksi vielä kitekattia. Kyllä se tästä vielä sujuu. Kiitos Jaana avusta!

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Yeff TOKO 13.3.2010 Lieto

ALO2 158
Tuomari Ilkka Sten

Luoksepäästävyys 10
Paikallaan makaaminen 0
Seuraaminen kytkettynä 9,5
Seuraaminen taluttimetta 9,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 6

Tokat tokokisat takana. Paikallaanmakuu oli kammottava :-(( Mutta muuten ei voi olla kuin tyytyväinen, innokkuuta ainakin riitti.

Luoksepäästävydessä oli innokas ja vähän pompahti kiehnäämään tuomaria, mutta Yeffiksi kuitenkin hillittyä.
Mutta se paikallaan makuu... Pari kertaa haisteli maaten nokka pystyssä naapuri bortsutyttöä. Lopulta nousi pystyyn ja meni keikoilemaan tytölle. Lähdin siitä hakemaan Yeffiä pois, kun kolmas koira rivissä hyökkäsi bortsulle keikoilevan Yeffin päälle hampaat irvessä. Onneksi olin jo lähettyvillä ja pääsin koirien väliin, ennen kuin mitään fyysistä tapahtui. Bortsu ei onneksi ottanut nokkiinsa tapahtumasta ja sai uusia paikallaanolon. Mutta todella ikävä tapahtuma ja kisoihin me ei mennä ennen kuin paikallaanolo on taas pomminvarma. Eli häiriötreenejä ja häiriötreenejä...

Seuraaminen kytkettynä ja vapaana: pientä nojaamista. Käännökset loistavia :-)
Maahanmeno liikkeestä: nopea ja suora
Luoksetulo: vauhdikas, jouduin antamaan lopussa kaksi sivullekäskyä.
Seisominen liikkeestä: loistava, paitsi että meinasi ensin lähteä minun mukaan ja jouduin antamaan toisen jäävän käskyn.
Estehyppy: täydellinen :-)
kokonaisvaikutus: yhteistyö on meillä loistava, mutta saatiin kutonen paikallamakuuhässäkän takia,


Eilen otin Olgan siteen pois. Haava näytti tosi hyvältä. Ei ollut tihkunut ollenkaan kudosnestettä.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Keinu

Sinä aikana kun Olga makasi leikkauspöydällä, kävin Yeffin kanssa treenaamassa keinua Elinan avustuksella. Keinun opettaminen sujui ihmeen helposti :-) Ainoa ongelma on, että loppupään kontaktilla Yeffin takajalat tippuvat helposti sivuun. Asiaa auttaa heti kun olen itse vähän edenpänä, jolloin Yeff pysyy suorana. Aloitimme matalalla keinulla ja apusiivekkeillä, kun se alkoi sujua nostimme keinua pikkuhiljaa normaalikorkeuteen.
Nyt täytyy vaan jatkaa keinutreeenejä, että näin hyvä alku ei mene piloille :-)

Ristisideleikkaus

Kirjoittelenpa tähän samaan blogiin nyt Olgan ristisideleikkauksesta ja kuntoutuksesta:

Olga alkoi vuodenvaihteessa olemaan selvästi jäykempi takapäästään eikä enää hypännyt sänkyyn tai nojatuoliin nukkumaan. Yhtenä päivänä lumessa juostuaan tuli takajalkaa ontuen takaisin. Pidin Olgaa levossa ja käytiin vain lyhyillä hihna pissalenkeillä ulkona. Parin päivän jälkeen alkoi jo astua jalalleen, mutta pieni ontuminen jatkui. Kävin sitten eläinlääkärillä, missä Olga kuvattiin. Takapään jäykkyyden syykin selvisi: selässä kulumia ja viimeisessä nikamavälissä silloittumaa. Molemmissa takapolvissa myös nivelrikkoa. Rauhoituksessa ell pystyi myös hyvin kokeilemaan polvinivelen liikkuvuutta ja totesi vasemman ristisiteen olevan repeytynyt. Näin suurelle koiralle hän suositteli nivelen leikkausta.

Saimmekin seuraavan viikon maanantaille ajan ristisideleikkaukseen. Aamulla kymmeneltä olimme Petvetissä ja Olga suhtautui siellä kyljellään maaten rauhallisesti eläinlääkärin polven taivutteluun. Tämänkin ell:n mielestä tapaus oli päivänselvä, joten koira leikattaisiin. Ei muuta kuin koira taas rauhoitettiin ja jätin Olgan klinikalle, kun se oli kunnolla nukahtanut. Iltapäivällä kävin hakemassa tokkuraisen tytön kotiin. Leikkaus tehtiin nivelen ulkopuolisella tuella, jossa nivel tuettiin langoilla paikoilleen. Ajan myötä nivelen ympärille kasvaa kudosta tukemaan niveltä. Mukaan kotiin saimme Rimadyliä kipua lievittämään. Siteen saisi poistaa 4 päivän päästä ja tikkien poisto olisi edessä kahden viikon päästä.

Nyt on edessä useamman kuukauden kuntoutusjakso. ensimmäiset 2-3 kuukautta vain rajoitettua rauhallista liikuntaa ja fysioterapiaa. Oleellista on, että nivel ei alkuaikoina vahingoitu nopeista rasituksista tai vääntymisestä. Eli ei hyppyjä, juoksua, nopeita käännöksiä etc... Ruuan vaihdoin astetta kevyempään. Lisäravinteina aloin antamaan Arthrobalans plussaa, joka sisältää glukosamiinia, kondroitiinisulffaattia ja MSM:ää. Lisäksi myös lohiöljyä.

Ensimmäisenä iltana Olga oli hieman levoton, mutta rauhoittui yöksi. Seuraavana päivänä oli selvästi pirteämpi, mutta nukkui lähes koko päivän. Olga laski jo leikatun jalkansa maahan. Kävimme 4 kertaa päivän aikana pihalla, jolloin Olga käveli kolmella jalalla. Polvi oli hieman turvoksissa, mutta se on kuulema normaalia. Kauluria pidän koko ajan paitsi ulkona käydessä ja syödessä. Kokeilin hetken ilman kauluria sisällä, mutta Olga oli heti kiinnostunut haavasta, joten kauluri heti takaisin. Eikä se kauluri näytä Olgaa haittaavan, jos se nyt jää ovenpieleen vähän kiinni, se vaan riuhtasee päällään sen irti ja jatkaa tallusteluaan.

Toisena päivänä Olga laittoi jo painoa jalalle ja käveli neljällä jalalla :-). Kävimme taas 4 kertaa noin 2 min rauhallisella pissatuslenkillä tasaisella maalla. Muuuten päivä sujui nukkuessa ja levätessä.

Olga toisena päivänä leikkauksen jälkeen.


Hieman turvotusta polvessa.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Tokotreeniä

Sisähallitreeniä Lentsun kanssa.

Kokeilimme ensin tunnarinoutoa. Talvesta johtuen tässä ollut pitkä tauko ja ennen lunta olemme treenanneet vain yhdellä piilotetulla kapulalla. Nyt kokeilimme laudalla ja liikkeenomaisesti. Ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan...käytiin hakemassa yksi vinkupallo, teipinpala ja juostiin vähän edestakaisin. Eli askel taaksepäin: lauta pois ja yksi kapula. Nyt tajusi. Lauta takaisin ja pienen haparoinnin jälkeen hoksasi mitä oltiin tekemässä. Täytyy nyt väsätä oma lauta, että saadaan treenata tunnaria talvellakin.

Metallinouto: kokeilimme erilaisia variaatioita. Kiertäminen kapula suussa oli kaikkein epätoivoisin. Kaksi asiaa samanaikaisesti oli Yeffin miesaivoille liikaa ja koko homma meni sählääämiseksi ja haukkumiseksi. Tosi hyvin toimi systeemi, jossa vein Yeffin toiseen päähän istumaan, kapula sen eteen maahan ja itse toiseen päähän hallia. Tuo-käskyllä meinasi ekalla kerralla unohtaa kapulan, mutta kääntyi heti itse takaisin ja nappasi sen suuhunsa. Loppuasento oli hieman vino. Uusinnat meni jo vauhdikkaasti ja varmasti. Apusiivekkeitä hyvä käyttää, että saan loppuasennon suoraksi.

Nopeita seuraamisen perusasentoja: ei huomauttamista, tässä Yeff on hyvä. Vinkuleluhäiriö oli vähän vaikea :-)

Lyhyt paikallaan istuminen: ok

Paikallaan makuu: ok, ei haistellut maata :-)
Vuorottaista maahan menoa ja ylösnousua. Häiriökäskytystä. Ok

torstai 25. helmikuuta 2010

Aksaa saksalaisittain

Yritimme epätoivoisesti tehdä saksalaista ohjausta, mutta ohjaajan tunaroinnista johtuen jäi tosiaan vain yritykseksi. Aina ei hermotus aivojen ja lihasten välillä toimi... Parasta tehdä tätä vähän aikaa ilman koiraa. Periaatteessa liike on jonkinlainen takaakierto ja persjättö, jolloin ohjaava käsi vaihtuu...

torstai 18. helmikuuta 2010

Aksaa: ihmisnuoli

Kukahan näiden tekniikoiden nimiä oikein keksii...

Tekniikkatreenissä oli siis ihmisnuoli, jonka avulla saadaan tiukka käännös heti esteen jälkeen. Ohjaaja esteen takana vastaanottamassa koiraa, koira hidastetaan ennen estettä, ohjauksella saadaan kääntymään esteen päällä ja laskeutumaan heti esteen jälkeen valmiiksi kääntyneenä. Tämä toimi Yeffillä ihmeen hyvin :-) Suht isoksi koiraksi kääntyi aika näpsäkkäästi.

Muuten ollaan koirien kanssa lähinnä hiihdelty. Vetohommia tehdään auratuilla pikkuteillä kun jäällä on niin paljon lunta.

torstai 11. helmikuuta 2010

Aksaa

Tänään Yeffin aksapäivä ja treenauksessa niistäminen. Kyllä se menee kun ohjaaja vaan käsittää mitä tehdä. Niistämisen lisäksi piti muistaa vielä se ratakin... Nyt onnistuin muistamaan jo 7 esteen radan, joten se on jo edistystä :-D
Yeff ei taida huomatakaan rimoja, painaa helposti vaan läpi tai ali. Täytyy ilmeisesti treenata kotona vähän rimojen ylitystäkin :-)

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Tokoa

Yeffin kanssa tokoiltiin jälleen sisähallissa :-)
Teemana takapää ja lähemmin sen käyttö.

Aloitettiin sivulle tulosta eri kulmista. No problem :-)
Sitten suoraa sivulletuloperuutusta taaksepäin. Eli käskin Yeffin istumaan paikoillaan ja otin lyhyen askeleen taakse ja käskin sitten Yeffin sivulle. Tarkoituksena oli, että koira peruuttaa siitä suoraan sivulle ja sen Yeff osasi hyvin. Pystyin jopa pidentämään vähän matkaa ilman, että Yeff kääntyi.
Sitten peruutusta minun ympäri. Alkuasento oli perusasento sivulla ja kehoavuilla sain Yeffin peruuttamaan minun taakse ja siitä edelleen minun edestä takaisin perusasentoon. Jouduin vielä tekemään peruutuksen kahdessa osassa, mutta eiköhän se pienellä harjoituksella onnistu yhdessä osassa.
Vasemmalle käännöstä. 90 astetta paikoillaan meni hyvin samoin täyskäännös vasemmalle paikoillaan. Seuraamisessa unohti takapään käytön vasemmalle käännyttäessä :-( Ei muuta kuin paluuta taaksepäin... eli askel ja käännös, kaksi askelta ja käännös. Näin onnistui taas vasemmalle käännökset, täytyy siis vähän aikaan ottaa käännöksiä tähän malliin parin askeleen jälkeen.

Alo estehyppy liikkeenomaisesti. Lähes täydellinen. Täytyy välillä palkata suoraan hypystä, että saan sen hyppäämään pidemmälle esteen taakse.

Tunnarikapulan pitoa. Nostovaiheessa jäytää kapulaa. Nyt siis palkkaan heti nostosta ennen kuin Yeff ehtii alkaa pureskelemaan. Katsotaan sitten miten asia edistyy.

Lopuksi paikallaanolo. Pidin lelun kädessä, jotta Yeff keskittyisi minuun eikä alkaisi haistella maata. Nyt oli tarkkana kuin porkkana. Hyvä Yeff!

tiistai 26. tammikuuta 2010

KV Turku 24.1.2010

H
Nuortenluokka
Tuomari Krester Scheel, Tanska

Yeff osallistui messarin näyttelyyn ja oli ainoa koira luokassaan.

Arvostelu (mitä siitä nyt sai selvää):
2-years strong male, slighter coppy in propotions (mitä lie tarkoittaa...olisko kuitenkin tarkoittanut cobby?)
good masculine head, strong fore face, well ? and developed skull, moderat lenght of neck, shoulder could have more layed back, good topline, tail is too heavy curling too much, well angulated hind quarters, correct two claws behind, accepted lenght of steps in front, quite good drive behind, good temperament.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Yeffin tokoilua

tänään taas tokoilua sisähallissa. Ajatuksena oli ottaa alo-liikkeitä.

Luoksepäästävyys meni yllättävän hyvin :-) Ehkä me vielä selvitään siitä kunnialla ilman että Yeff hyppii tuomaria kumoon...

Seuraaminen, taluttimessa meni ok, mutta vapaana seuraaminen...ei hyvä :-( pysähtyi kerran haistelemaan ja alkoi nojata lopussa. Täyskäännöksessä jäi perse jälkeen. Täytyy ottaa seuraaminen ja käännökset nyt tehotreeniin.

Liikkeestä seisominen, aika karmea...ennakoi tosi paljon, seurasi liian väljästi ja oli vinossa. Tätä täytyy miettiä miten saan taas kuntoon.

Liikkeestä maahanmeno, tämäkään ei hyvä. Menee maahan vinosti.

Keventääkseni ilmapiiriä otin sitten vain asennonvaihtoja leikkiessä.

Heikin ehdotuksesta teimme maahanmenoa sivulla. Ja siinä olikin parantamisen varaa. minun oltava tarkempi, että Yeff on oikeassa paikassa kun menee maahan. Samoin, että itse olen oikeassa paikassa kun Yeff nousee istumaan. Pelkästään tällä saimme maahanmenot ja istumaannousut suoriksi :-)

Hyppy: Loistava!

Lopuksi paikallaanolo runsaat 2 min. Tämä onnistui sentään loistavasti :-)

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Yeffin tokotreenit

Treenit lämmitetyssä (!) hallissa Lentsun kanssa.
On ilmeisesti aika lopettaa talvilomailut ja aloittaa vähän tehokkaammat treenailut.

Uusi paikka (ja uudet mielenkiintoiset hajut). Vähän Yeffi koitti haistella lattiaa, mutta keskittyi sitten treeneihin.

Aloitettiin vauhdikkaalla luoksetulolla, lattia oli niin liukas että törmäsi. Toisella kerralla alkoi hidastella liian aikaisin, mutta kolmas kerta meni jo hyvin.

Sitten ämpärin kiertämistä. Ekaksi Yeff ei tajunnut mitä piti kiertää, mutta kun matkaa vähän lyhennettiin niin tajusi asian. Ja sitten pystyinkin taas lisäämään matkaa. Pikkasen hajut vetivät taas puoleensa, joten sain vähän tehdä töitä Yeffin huomiosta. Yeff osaa kiertää vain vasemman kautta, joten nyt treenattava kotona oikeaa puolta, niin että Yeff lähtee oikealta sivulta.

Merkille lähetystä tai oikeastaan merkin ohi juoksua ja pysäytystä vasta käskystä. Yeff yrittää helposti ennakoida ja pysähtyä itsenäisesti. Pari kertaa biletystä pari metriä merkin takana niin Yeff alkoi juosta pidemmälle. Jos pysähtyi liian aikaisin niin katselin vain lintuja...ja kunnon kehut kun siirtyi spontaanisti oikeaan paikkaan.

Spontaania merkin taakse menoa ja suoraa seisomista. Yeff ei oikein heti tajunnut asiaa...luuli ilmeisesti että merkin päälle piti hyppiä...Toistojen kautta asia alkoi valjeta, mutta tätä treenattava kotona.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Hiihtoa

Nyt olemme uskaltautuneet jäälle hiihtämään. Ensimmäistä kertaa pääsi Yeffikin vetämään ja olipa haipakkaa menoa! Ennen kuin pääsimme vauhtiin niin oli aika sähellystä ja sotkua kun Yeff innostui syömään sauvoja, kiskomaan vetoliinaa ja valjaita sekä tietysti sotkemaan minut ja itsensä vetoliinaan. Mutta kun siitä selvittiin niin se oli menoa, niin että oksat pois :-) Eipä Yeffiä tarvinnut innostaa vetämiseen. Lopuksi hiihdimme vielä Yeff vapaana lähisaarien ympäri, ja Yeff tietysti löysi sumusta pari pilkkijää, joita oli pakko käydä tervehtimässä.

Muuten ollaan pakkasten takia tehty Yeffillä vain vähän keittiö-tottista: sivulle ja eteentuloja, asennonvaihtoja ja paikallapysymistän eri asennoissa.

Pojulla alettu treenaamaan etsintäkokeen noutoa. Olen antanut Pojun huomata hanskan pudotuksen ja matka on jo lähes 50 m. Kai se siitä alkaa pikku hiljaa muodostua.