lauantai 6. marraskuuta 2010

Yeff Toko 6.11 Lieto

AVO2 156
Tuomari Tuija Sere

Paikallaan makaaminen 9
Seuraaminen taluttimetta 8,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä 7
Noutaminen 7
Kauko-ohjaus 5
Estehyppy 7
Kokonaisvaikutus 8

Tokokisat taas meidän aksahallissa, mutta tällä kertaa Yeff oli henkisesti virittynyt toko-mielentilaan :-) Joten ainakin ohjaajan kannalta oli ihan miellyttävä kisa, kun ei koko ajan joutunut keskittymään siihen, että Yeff pysyy kehässä eikä säntäile ympäriinsä. Tuija piti tuomarina omaa tiukkaa, mutta reilua linjaansa, joten kaikki pisteet mitä saatiin oli todella ansaittuja ;-)

Paikallaan olossa Yeff oli hieman levoton, kun viereiset koirat nousivat istumaan. Seuraaminen oli loistava, kontakti ja paikka pysyivät koko kaavion ajan. Pisteet tippuivat viimeisestä perusasennosta, joka jäi vinoksi.

Liikkeestä maahan on Yeffin bravuuri, eikä pettänyt tänäänkään :-)

Luoksetulo hieno! Ohjaaja jäi tyhmänä seisomaan merkkitörpön viereen eli Yeffin oli sivulle käskystä istuttava sen törpön päälle, mikä onnistui loistavasti :-D Eipä näytä pienet esteet haittaavan suoritusta.

Liikkestä seisominen: Stoppi oli hyvä, mutta kääntyi paikallaan kun kävelin ohi.

Nouto: Kapula tippui ennen luovutusta minun edessä, mutta Yeff nosti sen ilman lisäkäskyä ja luovutti sitten hyvin.

Kaukkarit: Alkoi haistella maata eikä noussut ekaan istumaannousuun (ekassa asennonvaihdossa saa kuulema antaa 3 käskyä, selvisi liikkeen jälkeen. Mutta tämän jälkeen kyllä muistan sen). Muut asennonvaihdot hyviä.

Estehyppy: annoin kaksi istu-käskyä.

1 kommentti:

jaanakin kirjoitti...

Harmillisen vähän jäi ykköstuloksesta, mutta kokemus karttuu ja hienosti tokoiltu kuitenkin!!!