sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Hallitokotreeniä

Jaoimme hallin kahteen osaan, niin saimme treenattua tehokkaammin. Yeff oli ehtinyt kerätä vähän virtaa autossa, joten alku oli vauhdikasta. Aloitimme pienemmällä puolella normi noudolla. Ja jatkoimme siitä ohjatun noudon suunnilla. Kaksi kapulaa oikeilla paikoillaan ja namipurkki merkin kanssa samalla linjalla. Aika nopeasti vaihdoimme namit patukkaan ja se toimi ehdottomasti paremmin. Vein aina itse Yeffin merkille. Sitten tunnari..joka meni persiileen...oli ihan liian korkeassa vireessä...toi ensin kaksi kertaa väärän ja kolmannella kerralla nappasi kaksi kapulaa samaan aikaan suuhun (toinen oli tosin oma). Teimme siis koko tunnarin vielä alusta asti uudestaan ja nyt toi oman, mutta maisteli paria muuta :-(. Ei muuta kun tunnarit taas tehotreeniin.

Vaihdoimme isolle puolelle ja siellä ekana ruutu ilman apuja. Ruutu löytyi vauhdikkaasti, mutta paikka oli osittain ulkopuolelle. Joten sitten treenasimme lähietäisyydellä ruudun keskikohtaa lätkällä ja ilman.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Lunta :-)

Vihdoinkin lunta! Lumenluonti tuntui ihan mukavalta pitkästä aikaa.
Ennen lumentuloa ehdimme tehdä vielä yhden lyhyen peltojäljen mustalle kovalle kyntöpellolle. Ei mikään nappisuoritus, mutta selvittiin kuitenkin mutkikkaasta jäljestä.
Jäljen jälkeen luulin Yeffin olevan sopivassa viretilassa tunnistusnoutoon...ei ollut. Karsein tunnari pitkästä aikaa. Syöksyi vauhdilla kapuloiden sekaan ja toi pureskellen väärän, vasta kolmannella oikea :-( Otimme kokonaan uusiksi ja nyt onnistui kohtalaisesti.

torstai 5. tammikuuta 2012

Esineitä

Eilinen päivä meni koirien kanssa sateessa mettähommissa. Tänään treenattiin vaihteeksi esineitä. Kun ensi kisoista ei ole pitkään aikaan mitään tietoa, voi hyvin pitää hömpsöttelytreenejäkin. Eli tein esineruudun hiekkakuoppaan ja ruudun lähetysreuna oli alhaalla kuopassa. Takareuna ylhäällä, vähän kuopan yläreunan takana. Kaksi esinettä takakulmissa kuopan yläpuolella ja kaksi hiekkarinteessä. En pistoittanut, vaan Yeff sai etsiä itsenäisesti. Ja kyllä se painoikin sitä hiekkarinnettä :-D Eka takakulmaesine löytyi helposti, mutta sen jälkeen Yeff saikin etsiä aika lailla ennen kuin kaikki esineet olivat löytyneet. Palkkasin joka esineen namilla ja lopuksi loppupallo. Näyttää sillä kunto olevan kohdillaan ja intoa riittää :-)

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Tottista

Eilen kotipihatottista.
Eteenlähetyksen maahanmeno: etupää meni tosi nopeasti maahan, mutta perspuoli jäi pystyyn. Sen laskeutumista sitten odoteltiin hetki :-) Pari jäävää liikettä leikkien ja lopuksi vauhtiluoksetulo.

Illalla hallitreenit.
Teemana oikea paikka eri askellajeissa, tai oikeastaan paikka askellajimuutoksissa. Juoksuosuuteen siirtyessä tuppaa hyppimään, mutta muuten ok. Jäävät seuraamisesta. Istuminen hidas, muut ok. Istumista ja seisomista käänteisellä houkuttelulla. Aluksi meinasi tulla eteenpäin sitten jäi paikoilleen :-) Lopuksi pieni paikallaanolo pienellä pallohäiriöllä.

Ja vielä pari kuvaa metsälenkiltä Tapanin tuhojen jäljiltä: