sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Yeffin tokotreenit

Treenit lämmitetyssä (!) hallissa Lentsun kanssa.
On ilmeisesti aika lopettaa talvilomailut ja aloittaa vähän tehokkaammat treenailut.

Uusi paikka (ja uudet mielenkiintoiset hajut). Vähän Yeffi koitti haistella lattiaa, mutta keskittyi sitten treeneihin.

Aloitettiin vauhdikkaalla luoksetulolla, lattia oli niin liukas että törmäsi. Toisella kerralla alkoi hidastella liian aikaisin, mutta kolmas kerta meni jo hyvin.

Sitten ämpärin kiertämistä. Ekaksi Yeff ei tajunnut mitä piti kiertää, mutta kun matkaa vähän lyhennettiin niin tajusi asian. Ja sitten pystyinkin taas lisäämään matkaa. Pikkasen hajut vetivät taas puoleensa, joten sain vähän tehdä töitä Yeffin huomiosta. Yeff osaa kiertää vain vasemman kautta, joten nyt treenattava kotona oikeaa puolta, niin että Yeff lähtee oikealta sivulta.

Merkille lähetystä tai oikeastaan merkin ohi juoksua ja pysäytystä vasta käskystä. Yeff yrittää helposti ennakoida ja pysähtyä itsenäisesti. Pari kertaa biletystä pari metriä merkin takana niin Yeff alkoi juosta pidemmälle. Jos pysähtyi liian aikaisin niin katselin vain lintuja...ja kunnon kehut kun siirtyi spontaanisti oikeaan paikkaan.

Spontaania merkin taakse menoa ja suoraa seisomista. Yeff ei oikein heti tajunnut asiaa...luuli ilmeisesti että merkin päälle piti hyppiä...Toistojen kautta asia alkoi valjeta, mutta tätä treenattava kotona.

Ei kommentteja: