sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kakola

Aamusta lähdimme tunnettuun Turun vankilaan treenaamaan henkilöetsintää. Yeffillä ei ollutkaan aikaisempaa kokemusta rakennusetsinnästä, joten luvassa oli mielenkiintoinen treeni. Kieltämättä paikkakin oli mielenkiintoinen (ja suuri sekä sokkeloinen). Ohjaajan suuntavaisto laitettiin todella koetukselle.

Aluksi treenasimme salolaisten pelastuskoirat joukkuekatselmuksen tapaan. Oli hienoa katsoa toimivien koirien ja ohjaajien tehokasta työskentelyä. Se jälkeen treenasimme omat koirat.

Yeffille rajattiin hakualueeksi päärakennuksen yhden siiven 1- ja 2 kerros. Vähän epäilin, että Yeff lähtisi omatoimisesti sinkoilemaan pitkin käytäviä ja rappusia. Ilokseni meno oli yllättävän hallittua ja ohjattavissa :-). Yeff lähti hölköttelemään käytäviä ja tutkiskeli huoneita ja soppeja. Ei tainnut vielä tässä vaiheessa oikein tietää mitä oli tekemässä, mutta hyvin se kuitenkin liikkui ja tutki paikkoja. Eka henkilö löytyi 1-kerroksen käytävän päädyssä olevasta huoneesta ja sen ilmaisun Yeff aloittikin hyvin. Ekan löydön jälkeen taisi Yeffin päässä syttyä mitä oltiin tekemässä ja vauhti kiihtyi hieman ja työskentely muuttui intensiivisemmäksi kun kiipesimme toiseen kerrokseen. Siellä saimme tarkistaa aluetta hieman pidempää ennen kuin kadonnut löytyi.

Olipas antoisat treenit. Rakennusetsintöjä olisi hyvä päästä treenaamaan useammin. Se on niin arvaamatonta miten hajut rakennuksissa liikkuvat.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Harvakseltaan luen kuulumisianne ja aina kun luen, olette tehneet jotain kivaa. Niinkuin tämä Kakola-keikkakin, varmaan tosi kiva sekä koiralle, että ohjaajalle :)

t. Anne J.