sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Ilmaisua ja tokoa

On ollut niin lumiset kelit, että hakumetsään ei olla päästy. Parkkipaikalla ollaan sitten treenattu haukkuilmaisua. Haukku irtoaa ainakin hyvin :-) Yeff on ihan omillaan kun pääsee ihan luvallisesti haukkumaan. Ollaan keskitytty hyvään välimatkaan, kun Yeff tuppaa tulla aluksi vähän liian lähelle maalimiestä ja usein tökkäsee ensin kuonolla ennen kun aloittaa haukkumisen. Eka maalimies on aina hankalin, kun Yeff meinaa jyrätä innoissaan yli. Ja liukas alusta vielä vaikeuttaa pysähtymistä...

Aloitimme myös treenaamisen Tuija Seren tokoryhmässä. Tänään oli perusasentoa ja seuraamista. Seuraaminen ja askellukset olivat ihan hyviä. Perusasento täytyy ottaa nyt pariksi viikoksi tehotreeniin kun se jää välillä vähän avonaiseksi. Ja omia kehoapuja on vähennettävä!

Ei kommentteja: