keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Paimennusta ja aksaa

Eilen vuoden eka paimennuskerta. Nyt alkaa malttia vähän löytyä, joten pystyin keskittymään ohjaukseen. Yeff on vihdoin tajunnut, että protestihaukut eivät kuulu paimennukseen :-)

Ekalla kierroksella oli pyöröaitaus ja siinä treenasimme kiertämisen suuntia. Vasen menee hyvin, mutta oikealle kiertäminen on vaikeampaa. Yeff haluaa aika nopeasti vaitaa kierroksen vasemmaksi.

Tokalla kierroksella otimme pyöröaitauksen pois ja jatkoimme samaa treeniä. Vaihtelun vuoksi otin välillä pätkän kuljetusta, mikä ei onnistunut kovin hyvin, kun Yeff tahtoi siinäkin lähteä kiertämään. Välillä myös kutsuin Yeffin maastamakuusta taaksepäin pois lampailta, mikä onnistui tosi hyvin.

Tämä oli paras paimennustreeni pitkään aikaan :-)
--------------------------------------------------------------------------------

Tänään oli meidän viimeinen kurssikerta Elinan aksatreeneissä ja tekniikkatreenien sijaan oli ratatreenit. Radasta onnistumme pääsemään läpi 16 estettä :-) Nekin tosin 4-6 esteen pätkissä, mikä on meille tosi hyvä saavutus. Yeff hakee tosi aktiivisesti esteitä ja minulle tuottaa välillä vaikeuksia ehtiä mukaan ohjaamaan. Tästäkin treenistä jäi hyvä fiilis. Nyt harmittaa, että en jatkanut kurssia. Mutta ehkä sitten myöhemmin keväällä...

Mutta myös ikäviä uutisia: Pojun isä, persoonallinen Holik on siirtynyt autuaimmille metsästysmaille :-(
Aina ei koirissa pysty näkemään selvästi vanhempien piirteitä, mutta Holik on jättänyt erittäin vahvasti Pojulle omia kasvojen ilmeitään ja eleitään. Ei epäilystäkään kenen poika Poju on. Kiitos Holik ihanasta Poju-pennusta.

Pikku-Poju isänsä kanssa Jaanan ottamassa kuvassa noin 7 vuotta sitten.

1 kommentti:

jaanakin kirjoitti...

Et usko Tanja, että on valtava ikivä Holikkia!
Pakko nähdä Poju pian!!!