sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Rauniopäivät

Beauceron yhdistyksen rauniopäivät Oittaassa, Espoossa.
Molemmat pojat olivat mukana. Pojun otin mukaan lähinnä treenaamaan umppareita ja Yeffille vaan keräämään kokemuksia ja katselemaan miten rauniot Yeffiltä onnistuvat.

Päivä aloitettiin koirilla, joilla ei ole aikaisemmin tehty mitään henkilöhakuun liittyvää. Eli Yeff oli kolmantena koirana radalla. Aloitettiin niin, että kolme ihmistä vain istuskeli raunioiden seassa ja päästin Yeffin vapaana alueelle. No ei siinä kauaan ihmetelty, kun Yeff bongasi ensimmäisen ihmisen ja eikun sukkana sinne. Ja siltä sai vielä lihapullaa!!! Ensin oli tosin annettava maalimiehelle parit pusut. Ja sitten matka jatkui... aikamoista vauhtia sännättiin seuraavalle ihmiselle. Yeff pääsi liiankin hyvin jyvälle mikä oli homman nimi... Sen jälkeen edettiinkin niin, että pysäytin Yeffin hetkeksi rauhoittumaan, että ei mennyt liian vauhdikkaasti. Neljäs maalimies olikin jo vähän piilossa, ja Yeffin lähti hyvin paikallistamaan sitä hajun perusteella :-)
Yeff liikkui raunioilla ja oudoilla alustoilla todella varmasti ja ketterästi. Ja kiinnostusta ihmisiin löytyy vaikka toisille jakaa. Ja kun meinasi mennä liian vauhdikkaasti, sain sen helposti pysäytettyä ja rauhoitettua, jolloin keskittyi taas tekemiseen. Pojasta olisi näköjään rauniokoiraksi :-)

Pojulla otimme neljä maalimiestä, joista kolme oli suoraa palkkaa ja yksi ilmaisu. Maalimiehet olivat hyvin piilossa ja Poju sai tehdä kunnolla töitä niiden paikallistamiseksi. Todella positiivista oli, että Poju ei lähtenyt heti hajusta ilmaisemaan, vaan tarkisti ensin hyvin missä maalimies oli :-) Poju nautti todella raunioista, kun sai kunnolla käyttää nenäänsä ja päätänsä. Ilmaisulla Poju pudotti rulla palatessaan minun luokse, otti sen takaisin suuhunsa ja kävi tarkistamassa uudestaan missä maalimies oli ja sen jälkeen toi rullan. No ei mikään paha kämmi, joten ei haittaa.

Parin leivän, kahvin ja mukavan juttutuokion jälkeen jatkoimme toisella kierroksella.
Ensin taas aloittelijat.

Yeffilla maalimiehet olivat nyt piilossa. Pidin sen nyt hihnassa ja päästin vasta kun huomasin sen saaneen hajun maalimiehestä. Nyt meno oli rauhallisempaa ja Yeff ihan keskittyi tekemiseen. Otimme kolme maalimiestä ja voi jestas että koira voi olla onnellinen löytäessään ihmisen :-D

Pojullekin kolme maalimiestä. Kaksi suorapalkkaa ja yksi ilmaisu. Tällä kertaa tiesin vain ne kaksi kasaa missä maalimiehet olivat ja minun piti suunnitella itse reitti. Kaksi maalimiestä löytyi helposti ja ilmaisu meni loistavasti. Oma reitin suunnittelu ei oikein onnistunut ja jouduin aika lailla pähkäilemään minne lähettäisin Pojun etsimään sitä viimeistä. Mutta löytyihän se lopulta :-)

Kaiken kaikkiaan lostava päivä ja oli hauska katsella muidenkin koirien työskentelyä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ubeeta mahtavaa! Hienoa, että tapahtumasta on ollut iloa ja hyötyä!
t;-)jaanakin